12.3.2021

Koskisen puunhankinnan harvennusjälki on laadukasta

Moto harventamassa metsää

Seuraamme jatkuvasti harvennushakkuiden korjuujälkeä. Harvennushakkuut käsittävät ensiharvennus- sekä kasvatushakkuukohteet. Seuranta sisältää mittaukset sekä omavalvonta suoritteen. Mittaukset suoritetaan Metsäkeskuksen maastotarkastusohjeen mukaisesti, tulokset ovat vertailukelpoisia Metsäkeskuksen valtakunnallisen tilastoon.

Vuonna 2020 tarkastuksia tehtiin 62 kohteelle, otantaprosentin ollessa n. 13%. Kohteet olivat hakattu 9/2019-5/2020 välisenä aikana ja mittaukset suoritettiin kesällä 2020. Mittauksissa tarkastellaan mm. runkolukua, puustovaurioita (runko sekä juuri), puustotietoja (pohjapinta-ala, puuston valtapituus, keskiläpimitta), ajouraleveyttä, ajouraväli sekä urapainaumat. Harvennusvoimakkuutta tarkasteltiin Tapion harvennusmallien mukaan. Tarkastelun tuloksena oli että 87% oli harvennettu mallien mukaisesti.

Muiden tarkastelujen perusteella puunhankintamme suoriutui hyvin Metsäkeskuksen maastotarkastusohjeen mukaan. Kohteiden urapainauma-% oli 3,6, puustovaurio-% oli 4,3, molemmilla mittareilla alle 5% on hyvä. Ajouraväli kohteilla oli 21,4 metriä, suosituksen ollessa 19 metrin tai sitä ylittävistä tuloksista. Ajouranleveydessä on parannettavaa, sillä mittauksissa tulos oli 4,9 metriä kun suosituksen mukainen leveys olisi enintään 4,6 metriä. Tässä on meillä kehittymisen paikka!

Urapainauma ja puustovaurio prosetti kaavio
Ajouraleveys ja ajouraväli kaavio

Aikaisempina vuosina Koskisen Puunhankinnan tulokset ovat olleet vähintään samassa tasossa Metsäkeskuksen koko maan tilaston kanssa. Tulokset ovat linjassa aiempien vuosien mittauksiin, tosin hankalan korjuutalven 2019-2020 vuoksi hieman kohollaan.

Tarkastamme korjuujälkiä myös tulevana kesänä. Haluamme varmistaa jatkossakin että korjuujälki on hyvää ja laadukasta.