Metsäsertifiointi

Sertifioinnilla edistät kasvattamasi puun menekkiä

Metsäsertifiointi määrittää Koskisella metsätalouden toimenpiteiden vähimmäistason. Sertifiointivaatimuksissa huomioidaan puuntuotannon lisäksi metsäluonto ja sen monimuotoisuus sekä sosiaaliset näkökulmat, esimerkiksi työn tekemiseen liittyvät asiat koko toimitusketjussa.

Metsänomistajille monimuotoisuuden turvaaminen on keskeistä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi säästöpuiden ja lahopuun jättämistä, sekapuustoisuuden lisäämistä sekä vesistöjen huomioimista. Näiden erilaisten rakennepiirteiden vahvistaminen on myös metsänomistajan etu, sillä niiden avulla pyritään turvaamaan muun muassa metsien kasvu ja kyky sopeutua esimerkiksi lisääntyviin sään ääriolosuhteisiin, kuten myrskyihin ja kuivuuteen. 

Sertifioinnilla avulla todennetaan puun alkuperää ja metsätalouden toimenpiteiden seurantaa. Näin voidaan varmistaa vaatimusten täyttyminen, kun raaka-aine siirtyy ketjussa eteenpäin lopputuotteeseen asti. Sertifiointi voi vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen ja on monissa tapauksissa edellytys puun tai siitä valmistettujen tuotteiden myynnille. Se tukee puun menekkiä ja edistää puusta valmistettujen tuotteiden markkinointia. 

Suomessa on kaksi metsäsertifiointivaihtoehtoa: PEFC  ja FSC. Valtaosa suomalaisista yksityismetsistä on PEFC-sertifioituja.  

Metsätalouden toimenpiteitä tekevien yritysten on huolehdittava, että sertifioinnin vaatimukset täyttyvät. Myös metsänomistaja sitoutuu samoihin velvoitteisiin, mikäli hän itse toteuttaa esimerkiksi taimikonhoitoa. 

Voit liittyä Koskisen puunhankinnan kautta PEFC-metsäsertifiointiin veloituksetta 

Puuta myyvät asiakkaat voivat liittyä mukaan alueelliseen PEFC-ryhmäsertifiointiin. Liittyminen PEFC-metsäsertifiointiin Koskisen kautta on metsänomistajalle ilmainen puukaupan yhteydessä ja se astuu voimaan heti, kun liittymisilmoitus on allekirjoitettu.  

PEFC-metsäsertifiointiin liittyminen onnistuu ottamalla yhteyttä lähimpään metsäasiantuntijaamme. Metsäasiantuntijat kertovat mielellään lisätietoja PEFC-sertifioinnista. 

PEFC-sertifioinnin vaatimukset löytyvät täältä.

Alueellisesta PEFC-ryhmäsertifioinnista voit lukea lisää sertifikaatteja hallinnoivan Kestävän Metsätalouden Yhdistys Ry:n sivuilta.

Kuusimetsä