10.6.2021

Bioenergian hovitoimittaja

Kasa hakkuutähteistä

Metsästä huipputuotteiksi – esittelyssä Koskisen Puunhankinnan bioenergiatoiminnot

Koskisen Puunhankinnan bioenergiaosasto vastaa vuosittain n. 700 GWh:n bioenergiatoimituksista asiakkailleen. Määrät jakautuvat metsäpolttoaineisiin ja konsernin puunjalostuksessa syntyviin polttoon ohjattaviin sivutuotteisiin noin puoliksi. Bioenergiaa toimitetaan omien tehdasalueiden kattiloille ja lisäksi lukuisille lämpölaitosasiakkaille lähimmissä maakunnissa. Bioenergia kysyntänäkymä on vahva ja on hieno asia, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme monessa tapauksen saman maakunnan sisältä hankittuja laadukkaita ja sertifioituja bioenergiatuotteita.

Koskisen Puunhankinta ostaa metsänomistajilta energiapuuta pysty- ja hankintakaupoilla Etelä-Suomessa. Nämä metsäpolttoaineiksi jalostettavat energiapuut ovat hakkuutähteitä, karsittua ja karsimatonta energiarankaa. Metsäpolttoaineiden vuosikierto ei ole tasaista, vaan käytännössä varastoja kasvatetaan kesällä ja syksyllä tulevaa lämmityskautta varten ja kulutus painottuu talvikaudelle, jolloin lämmitystarve on kovaa. Kysyntää tasaavat prosessilämpö- ja höyrylaitokset, joiden kulutusvaihtelu on pientä vuodenajasta riippumatta.

Hakkeetähteen keräilyä

Hakkuutähteitä kerätään kuusivaltaisista päätehakkuuleimikoista. Puunostajamme sopivat mahdollisesta energiapuiden korjuusta puukauppojen yhteydessä ja hakkuutähteet ovat yksi puutavaralaji tukkien ja kuitujen lisäksi. Hakkuutähteiden korjuu alkaa leimikon hakkuun yhteydessä, kun risut puidaan hakkuukoneella palstakasoille kuivumaan. Hakkuutähteiden annetaan kuivua kesähakkuissa palstalla touko-syyskuussa kolmisen viikkoa ennen kuin ne kuljetetaan ajokoneella tienvarteen. Tässä palstakuivatusvaiheessa neulaset ruskistuvat ja irtoavat viimeistään keräysvaiheessa jääden metsäpalstalle ravinteiksi seuraavan puusukupolven käyttöön. Loppusyksystä ja talvella hakattavista leimikoista hakkuutähteiden metsäkuljetus hoidetaan keväällä kasojen kuivuttua. Tienvarteen ajettaessa kasat peitetään, jolloin kuivuminen saadaan jatkumaan ja kasa säilyy hyvälaatuisena haketus- ja toimitusvaiheeseen saakka.

Hakkuutähteiden haketukset tehdään asiakaslaitosten viikkotilausmäärien mukaan suoraan tienvarressa konttiautojen kyytiin ja toimitetaan asiakkaalle. Laitospäässä kuormat punnitaan ja polttoaineesta otetaan näyte, joiden perusteella lasketaan kuorman energiasisältö megawattitunteina. Energiapuuta hankitaan siis useimmiten metsänomistajilta m3:na, mutta lopputuote myydään MWh-perusteisesti. On tärkeää, että toimitusketju hoidetaan alusta loppuun laadukkaasti, jotta toimitetut hakkeet olisivat kuivia ja niille saisi mahdollisimman hyvän energiasisällön. Laatu ratkaisee!

Tarhan terminaalin rankahake

Olemme panostaneet Koskisella erityisesti toimitusvarmuuteen, jotta asiakkaiden kanssa sovitut toimitusmäärät ja kysyntäpiikit saadaan hoidettua kelillä kuin kelillä joustavasti. Tässä käytämme hyödyksi tienvarsi- ja tehtaiden sivutuotevarastojen lisäksi maakunnissa olevia energiapuuterminaalejamme. Terminaaleissa varastoidaan energiarankoja ja valmiita hakkeita, jotta niitä on nopeasti ja helposti saatavilla ja vieläpä lähellä asiakasta. Etenkin kelirikkokausien yli mennään terminaalivarastojen voimin.

Oikein valituilla menetelmillä ja oikea-aikaisilla operaatioilla saamme luotua metsästä bioenergian huipputuotteita hyvällä energiasisällöllä juuri siihen hetkeen, kun asiakas niitä tarvitsee. Voidaan myös sanoa, että bioenergiassa raha saadaan kiertämään lähellä, sillä lähes aina raaka-ainelähteet ja niiden lopulliset käyttöpaikat sijaitsevat alle 100 km päässä toisistaan.

Kirjoittaja Antti Leikas on Koskisen puuhankinnan hankintapäällikkö (energiapuu)