26.8.2020

Sahatavaran lähetys vaatii suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä

Koskisen Järvelässä sijaitsevan lautatarhan varastotiloissa ja pihalla seisoo lukuisia useamman metrin korkuisia, muovihupun alle pinottuja sahatavara- ja -jalostepakkauksia. Niiden tie on kulkenut ensin metsästä tukiksi, sitten sahalle ja lopulta kuivauksen, höyläyksen ja maalauksen jälkeen valmiiksi tuotteiksi.

”Kaikki nämä tuhannet paketit ovat lähtövalmiita maailmalle”, Jussi Luomalahti osoittaa alueella näkyviä.

Ysi-Trukeilla työskentelevä Luomalahti vastaa Koskisen sahatavaran ja -jalosteiden lähetyksestä eli siitä, että oikeat tuotteet päätyvät oikean kuorman matkassa asiakkaalle. Käytännössä lähetysketju alkaa kuitenkin jo aiemmin, heti kauppavaiheessa.

Kauppojen synnyttyä Koskisen tuotejohtaja Jaakko Huttunen tekee asiakkaan tilaamista tuotteista sahaussuunnitelman. Sen jälkeen käynnistyy varsinainen tuotantoprosessi, joka johtaa lopulta tavaran lähetykseen.  

”Aikataulutus on kaiken A ja O”

Lautatarhanmäeltä lähtee sahatavaraa ja -jalosteita kotimaahan ja ulkomaille yhteensä keskimäärin 1 500 kuutiota päivittäin. Vuositasolla lähtevän sahatavaran määrät nousevat jopa 300 000 kuutiometriin. Sellaisten lähetysmäärien hallinta vaatii onnistunutta tuotannonsuunnittelua.

Jälkikäsittelyn tuotannonsuunnittelija Janne Mäkinen ja jalosteiden tuotannonsuunnittelija Jere Kylökäs seuraavat tuotteiden valmistumista ja pitävät huolen siitä, että tieto kulkee tuotantovaiheiden ja lähetysketjun välillä. 

Kun tuotteet on sahattu, tuotannonsuunnittelija ilmoittaa tuotteiden valmistumisaikataulun myyntiassistentille ja lähettämöön. Sen perusteella myyntiassistentti tilaa kuljetuksen vientituotteille ja lähettämö kotimaan tuotteille. Koko prosessia hallitaan kolmen eri tuotannonohjausjärjestelmän – MRP:n, ERP:n ja Mekamapin – avulla.

”Meidän tehtävämme on katsoa kaiken perään. Aikataulutus on tässä työssä kaiken A ja O”, Kylökäs kuvailee tuotannonsuunnittelun roolia.

”Tavoitteena on, ettei tavaraa tarvitsisi kuljetella varastoon, vaan ne saataisiin suoraan lähtöpisteelle. Valmiiden tuotteiden lähettämiseen pitää jättää riittävästi aikaa, noin yksi vuorokausi, jotta ei tule liian kiire”, Mäkinen täydentää.

Aikataulussa pysymistä seurataan tuotannonsuunnittelijoiden, lähettäjien ja myyntiassistenttien viikoittaisissa toimituspalavereissa.

”Jos huomaamme, että tuotteet eivät valmistu ajoissa esimerkiksi teknisien ongelmien takia, myyntipuoli on tarvittaessa asiakkaaseen yhteydessä”, Mäkinen sanoo.

Koskisen sahatavarapakettien uudet kääreet.

Sahatavara matkaa konteissa kohti asiakasta

Kun kuljetus on tilattu, myyntiassistentti tekee lastausmääräyksen, jonka perusteella trukkikuskit keräävät rahtikirjan mukaan paketit kuormiin lähettämön koostamassa lähtöjärjestyksessä. Tavallisesti lastausmääräykset annetaan hyvissä ajoin, noin viikko ennen lähetysajankohtaa.

Työtä tehdään pääsääntöisesti päivävuorossa, mutta esimerkiksi keväisin kiireisimmän sesongin aikaan mukana on tarvittaessa myös iltavuoro.

”Kun kyseessä on sellainen paketti, joka ei ole vielä tullut tuotannosta läpi, kuormanteko-ohjeet annetaan paketointikuskille, joka poimii paketointivirrasta kuorman valmiiksi lähetyskentälle. Me lähettäjät taas teemme kuormanteko-ohjeet aiemmin kerätyille erille, joiden mukaan trukkikuskit noukkivat varastosta oikeat paketit”, lähettämön työnjohtaja Jussi Luomalahti avaa.

Se jälkeen tuotteet kerätään odottamaan seuraavana aamuna tapahtuvaa lastausta kontteihin ja autoihin. Kaikkiaan tuotteen päätyminen sahalta kuljetettavaksi vie aikaa noin kaksi viikkoa.

Kotimaan tilaukset matkaavat asiakkaalle rekkarahtina. Vientituotteet puolestaan viedään ensin rekalla Vuosaareen, josta ne jatkavat rahtilaivan kyydissä meriteitse esimerkiksi Keski-Eurooppaan, Japaniin, Kiinaan tai Filippiineille. Kaukaisin Koskisen sahatavaran ja -jalosteiden määränpää on tällä hetkellä Australiassa.

”Sinne rahti matkaa tyypillisesti merellä vielä vähintään puolitoista kuukautta ennen asiakkaalle päätymistä”, Jere Kylökäs sanoo.

Tutustu myös muihin sahatavaran tuotannosta kertoviin juttuihin:

Sahaus: Sahalla tuoksuu pihka
Sahatavaran kuivaus: Sahatavara kuivataan kamarissa ja kanavassa
Sahatavaran höyläys: Höylässä sahatavara saa profiilin ja sileän pinnan

Maalaus: Maalaamossa käsitellään sahatavara asiakkaan toiveiden mukaan