3.10.2022

Koskisen Oy järjesti henkilöstöannin osana henkilöstön palkitsemista ja sitouttamista

Lehdistötiedote 3.10.2022 klo 10.00

Koskisen Oy on toteuttanut henkilöstöannin konsernissa vakituisessa työsuhteessa työskenteleville työntekijöilleen. Henkilöstöannin tavoitteena on kasvattaa työntekijöiden sitoutumista yhtiöön. Samalla henkilöstöanti antaa työntekijöille mahdollisuuden hyötyä tulevasta menestyksestä yhtenä yhtiön omistajista.

Koskisen Oy:n ja konsernin muiden yhtiöiden työntekijöillä oli mahdollisuus merkitä Koskisen Oy:n osakkeita. Osakkeiden merkintäaika loppui 23.9.2022.

Yhtiön hallitus on hyväksynyt merkinnät ja päättänyt osakkeiden allokaatiosta 29.9.2022. Henkilöstöannissa yhtiö sai yli sata uutta osakkeenomistajaa.

”Koskisen on kansainvälinen puutuotteiden ja puunjalostuksen erikoisosaaja, joka tunnetaan korkealaatuisista asiakkaiden tarpeisiin räätälöidyistä tuotteista. Korkean laadun takana on aina osaava henkilöstö ja on ollut hienoa nähdä, että henkilöstöanti herätti henkilöstön keskuudessa mielenkiintoa. Se on vahva viesti siitä, että henkilöstö on sitoutunut yhtiöön ja sen tavoitteisiin sekä on valmis pitkäjänteisesti työskentelemään yhteisten tavoitteiden eteen. Toivotan uudet osakkeenomistajat lämpimästi tervetulleiksi yhtiön omistajiksi”, sanoo Koskisen toimitusjohtaja Jukka Pahta.

Henkilöstöannissa merkityt osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin lokakuun aikana.

Lisätietoja:

Jukka Pahta, toimitusjohtaja, Koskisen
020 553 4561, jukka.pahta@koskisen.com


Saha- ja levyteollisuuden edelläkävijä Koskisen on kotimainen perheomisteinen yhtiö. Vuonna 2021 yli 900 koskislaista teki 311 milj. eur liikevaihdon jalostaen suomalaisesta puusta vastuullisia puutuotteita. Koskisella vastuullisuus tarkoittaa työtä ympäristön, yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Koskisen tuotteita toimitetaan ympäri maailman laatutietoisille asiakkaille. Lue meistä lisää: koskisen.fi.