6.5.2021

Uniikkia vaneria Koskiselta

vanerin viilumatto
suomalainen koivumetsä

Metsästä huipputuotteeksi- yksikköesittelyssä vuorossa vaneri

Kun matkustaja saapuu pitkältä lennolta uuden Länsisiiven lentoterminaalin tuloaulaan, häntä on vastassa suomalaista koivumetsää parhaimmillaan; meidän valmistamia kauniita perforoituja koivuvaneri sisustuselementtejä. Meidän valmistamia tuotteita kohtaa päivittäin myös moni rakentaja, yhdistelmäajoneuvokuljettaja, huonekaluvalmistaja ja stanssilevyn asentaja. Jokainen heistä voi tehdä havaintoja tuotteidemme korkeasta laadusta, teknisistä ominaisuuksista sekä ennen kaikkea luotettavuudesta. Jokaisen valmistamamme koivuvanerin edelleen jalostaja ja loppuasiakas voi luottaa siihen, että puuraaka-aine on jäljitettävissä ja muut käyttämämme materiaalit ovat eettisesti valmistettuja ja vaatimuksiemme mukaisia.

Ennen kaikkea asiakkaamme voivat luottaa osaavaan ja ammattitaitoiseen henkilöstöön, kuka hallitsee satojen vanerin tuotevariaatioiden valmistuksen ja on tukemassa asiakasta heidän omassa valmistusprosessissaan sekä kehittämässä uusia tuoteominaisuuksia heidän kanssaan.

Meille asiakkaat ovat muutakin kuin numerokoodeja, meillä asiakkaasta puhutaan heidän nimellään ja me tunnemme heidän niin vaatimukset kuin haasteetkin. Vanerilevyt saattavat näyttää hyvinkin samanlaisille tuotteille, mutta se osaaminen, mitä eri viilun laatujen ja vanerilevyjen tuotannonsuunnittelussa käytetään ei onnistuisi ilman asiakasvaatimusten hyvää tuntemista.

Ennen kun koivutukki päätyy metsästä asiakkaalle, tapahtuu monia eri vaiheita. Meidän vanerin valmistuksen tekee äärimmäisen kiehtovaksi sen valmistusprosessi, missä pölli sorvataan ensin viiluiksi ja miten myöhemmissä työvaiheissa vaneri rakennetaan uudelleen lujaksi, kestäväksi ja ulkonäöltään jopa kauniiksi tuotteeksi.

vanerin viilumatto

Emme voi lakata katsomasta ja hämmästelemästä, kun sorvi pyöräyttää vauhdilla lämpimän, vuorokauden haudonnassa olleen pöllin yli kaksikymmentämetriä pitkäksi viilumatoksi, samalla voi jo nähdä minkälaista viilua on puusta lankeamassa. Kuivat, lajitellut ja edelleen jalostetut viilut jatkavat matkaansa erilaisiin vanerirakenteisiin loppukäyttökohteen vaatimusten mukaan. Liimauksessa kootaan vaneri viiluista, asettamalla viilut kohtisuoraan toisiaan vastaan, niin, että pintaviilujen syysuunta on sama. Liimana käytetään joko fenolihartsia tai melamiinihartsia. Kuumapuristuksen jälkeen meillä on valmiina vanerin aihio, eli matka jatkuu vielä. Tähän mennessä laadunvalvontamme on tehnyt lukuisia testauksia ja tulosten arviointia, voimme luottaa vanerilevyn lujuusominaisuuksiin.

Reunasahauksen ja hionnan jälkeen vanerilevy on kauneimmillaan, mutta ei ehkä käytettävimmillään, siksi meillä on lähes sata erilaista pinnoitevariaatiota teknisen suorituskyvyn ja ominaisuuksien parantamiseksi asiakkaiden tarpeiden ja loppukäyttökohteen vaatimusten mukaan. Asiakkaista 90% ostaa vanerilevyt pinnoitettuna. Jatkojalostuksessa on totuttu valmistamaan tehokkaasti pienetkin asiakaskohtaiset erät määrämitassa tai CNC työstöillä. Jokainen valmistettu vanerilevy arvioidaan erikseen ennen paketointia ja lähettämistä asiakkaalle.

Asiakkaamme ovat tehneet hyvän valinnan ympäristön kannalta valitsemalla meidän tuotteen puusta, se sitoo hiiltä koko sen elinkaaren ajan. Ja vaikka kyse on puusta, laitamme tuotteidemme mukana myös tuotannon korkeaa ammattitaitoa, vahvaa teknistä tukea, osaavaa asiakaspalvelua, tinkimätöntä laadunvalvontaa ja testausta, tuotteiden jäljitettävyyttä ja ennen kaikkea kestävää ja luotettavaa metsien hoitoa, tarvitsemme puuraaka-ainetta myös jatkossa.

Anna-Maaret Roppola

Kirjoittaja on Anna-Maaret Roppola, Koskisen levyteollisuuden Head of Procurement and Quality