25.8.2022

Koskisen mukana Habitarematerialsissa

Habitarematerials on Habitare-messujen ajaksi koottu materiaalikirjasto, jossa kävijät pääsevät tutustumaan kodin pintamateriaaleihin ja kokeilemaan eri materiaalien yhdistelemistä toisiinsa. Tapahtuma järjestetään Habitaressa nyt toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2019 materiaalikirjasto sai valtavasti suosiota messuvierailta.

Habitarematerialsin konseptin ovat luoneet NEMO arkkitehdit Jussi Laine ja Maria Klemetti Laine. Marian ja Jussin tavoitteena on ollut tuoda jokaisen ulottuville laaja materiaalikirjasto, jota suunnittelijat käyttävät työssään. Osasto on tarkoitettu koettavaksi ja leikittäväksi.

Habitarematerials on kuin materiaalien irtokarkkikauppa, jossa eri materiaalitoimittajien mallipaloja on esillä hauskasti ja houkuttelevasti. Osastolla messuvieraat saavat itse koota materiaaleista omia kollaaseja, kuvata ja inspiroitua niistä. Yhdisteleminen on työkalu omaa kotiprojektia tai hankintoja varten, omien mieltymysten selvittämiseen tai ihan vain hauskanpitoon. Vieraita rohkaistaan jakamaan omia kollaasikuviaan sosiaalisessa mediassa.

NEMO arkkitehdit ovat kuratoineet materiaalikirjaston huolellisesti, jotta kirjasto olisi kattava ja kaikki sen kokoelmasta kootut yhdistelmät kauniita ja kiinnostavia. Kirjasto tarjoaa jotakin uutta myös kaiken nähneille ammattilaisille, sillä NEMO arkkitehdit ovat hankkineet kirjaston valikoimaan kiinnostavia uutuuksia ulkomailta ja kotimaasta. Kirjastossa on mukana niin klassikoita kuin uusia kokeellisia materiaaleja.

”Vaikka kannustamme osastolla leikkimään, kokeilemaan ja pitämään hauskaa, haluamme haastaa messuvieraita ajattelemaan materiaaleja pintaa syvemmältä”, kertovat Maria ja Jussi. NEMO arkkitehdit ovat osastolla läsnä koko messujen ajan keskustelemassa messuvieraiden kanssa materiaaleista, niiden vaikutuksista ja ominaisuuksista. Rakennus- ja sisustusmateriaalien valikoima on valtava ja tietoa on saatavilla ainoastaan, jos on valmis näkemään vaivaa sen etsimiseen. Habitarematerialsin tarkoitus on tuoda kaunis välähdys materiaalien mahdollisuuksista messuvieraille, saada ihmiset pohtimaan materiaalivalintojaan ja niiden perusteita, valintojen vaikutuksia sekä tekemään tietoisia valintoja kotiinsa.

Habitarematerials jatkuu Habitaren Arenalla. Päivittäin lavalla nähdään Päivän kollaasi -ohjelma, jossa alan kiinnostavimmat tekijät kertovat suhteestaan materiaaleihin. Ohjelmaa varten vieraat tekevät osastolla oman kollaasinsa, jonka pohjalta lavalla keskustellaan. NEMO arkkitehdit haastattelevat materiaalitoimittajia Mitä tapahtuu materiaaleissa? -ohjelmassa, joka on loistava mahdollisuus kuulla materiaalien kehityksestä ja tulevaisuudesta. Lauantaina lavalla keskustellaan materiaaleista ja niiden vaikutuksista terveelliseen ja ekologiseen kotiin Habitarematerials TALKS -paneelikeskustelussa asijantuntijavieraiden kanssa. Paneelissa tarjotaan eväitä terveellisten sisustusratkaisujen tekemiseen.

Kuvat ja teksti: https://habitare.messukeskus.com/habitarematerials/