12.8.2021

Maiju myyntiassistenttina Koskisella

Maiju luonnossa koiransa kanssa

Olen Vauhkosen Maiju, lähtöisin Enonkoskelta ja asun Mikkelissä. Olen toisen vuoden liiketalouden tradenomi -opiskelija XAMK:ssa ja valmistuminen häämöttää edessä viimeistään ensi keväänä. Tämän kesän työskentelen Hirvensalmella ohutviiluvanerin yksikössä myynnin assistenttina.

Maiju Vauhkonen, kesätyöntekijä

Hirvensalmen yksikkö on vallannut paikkansa sydämessäni. Olenkin todennut työkavereilleni, että tämä paikka on kuin kotia tulisi. Ohutviiluvanerin twisti verrattuna muuhun sahatavaraan löytyy materiaalista itsestään. Ohutviiluvanerin ominaisuudet ja käyttökohteet sekä siten asiakaskuntakin eroaa hieman perinteisestä vanerista. Asiakkaista löytyy mitä laadukkaimpia tekijöitä ja olen saanut tutustua työni kautta todella hienoihin design luomuksiin niin kotimaassa kuin viennin kautta. Huikeaa että meidän ohutviiluvaneriimme saattaa törmätä niin koruissa, kodin esineissä kuin pienlentokoneissa. Hyvästä raaka-aineesta syntyy todella hienoja tuotteita. Erityisesti innostun kanssamme yhteistyötä tekevistä käsityö ja design -tuotteita valmistavista yrityksistä.

Työyhteisö Hirvensalmella

Työporukkamme on todella lämminhenkistä, rentoa ja avuliasta. Ihmistyyppeinä ja tehtäviemme suuntautumisen suhteen olemme hyvin erilaisia ja katsomme toimintaa eri aspekteista mutta toisten näkökulmia arvostetaan ja ne otetaan huomioon. Minulla on ollut äärimmäisen hyvät perehdyttäjät niin omaan toimenkuvaani kuin toimialan yleiskuvaan. Vaikka en ole aiemmin metsäteollisuuden parissa työskennellyt, on alan pääpiirteisiin päässyt jyvälle hyvin. Perehdytyksessä on huomioitu jokaisen erilaiset tavat oppia ja työtehtäviin löytyy helposti esimerkkejä ja apuja. Vaikkei aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä olekaan, hyvällä asenteella kyllä pärjää.

Koskisen brändilause laadusta tekijä tunnetaan jalkautuu mielestäni täällä hienosti. Hirvensalmen tiimi koostuu omien tehtäviensä erittäin ammattitaitoisista asiantuntijoista ja täällä töitä tehdään ihmisten kanssa yhdessä.

Työnkuva

Työtäni voisin kuvailla niin että myyntiassistentti on se, joka kulkee asiakkaan kanssa polkua meidän päässämme. Olen asiakkaisiin yhteydessä niin asiakaspalvelun tiimoilta suoraan kuin järjestelmien kautta taustalla. Kommunikointia tehdään pääsääntöisesti sähköpostin välityksellä, mutta ihmisten kanssa ja se välittyy niin minulle kuin asiakkaillekin.

Työ on pitkälti sidosryhmäyhteistyötä niin yrityksen sisällä kuin ulkoisiin sidosryhmiin päin. Myyntiassistentin työnkuvaan kuuluu erittäin monipuolisesti asiakaspalvelua, taloushallinnon avustavia töitä, markkinoinnin tehtäviä kuin logistiikan järjestelyäkin. Haaveilin kesätyöstä missä pääsisin oppimaan mahdollisimman monialaisesti ja haastamaan itseäni tutustumalla uuteen toimialaan ja täytyy sanoa, että se toive on Koskisella kyllä toteutunut todella positiivisessa mielessä. On kannustavaa huomata, että kausityöntekijänkin näkemystä kuunnellaan ja arvostetaan. Koen motivoivaksi arvostuksen tekemääni työtä kohtaan ja sen että saan aidosti olla mukana monessa.

Kesän viettoa töiden ohessa

Hirvensalmen yksikkö sijaitsee upeissa järvimaisemissa maisemissa veden äärellä, joten kaunista suvimaisemaa pystyy ihailemaan niin Hirvensalmelle matkatessa kuin työpaikallakin. Tämä kesäkausi on ilmojen puolesta hellinyt meitä lämmöllään ja vapaa-ajalla on ehtinyt hyvin nauttia kesästä. Suoritan kesällä vielä muutaman opintopisteen töiden ohessa mutta olen varannut aikaa myös rentoutumiseen. Vapaa-aikani menee pitkälti koirieni kanssa, erityisesti alle vuoden ikäinen nuori herra pitää huolta ulkoilusta. Termarikahvit luonnon helmassa pysäyttää aina simppelillä virkistävyydellään ja antaa uutta virtaa.

Työskentely sujuu hyvällä fiiliksellä ja hieman olenkin jo haikeissa fiiliksissä syksyä kohti näin pikkuhiljaa mentäessä. Syksyn suunnitelmissa odottelee opinnäytetyö kirjoittajaansa, ajatuksia sen pariin olen täällä työskennellessäni jo saanutkin. Työn monipuolisuus ja vivahteikkuus antaa aivan taatusti hyvät eväät tulevaisuuteen, niin tämän toimialan kuin minkä tahansa muidenkin haasteiden parissa.


Kirjoittaja: Maiju Vauhkonen & Ella Paksuniemi