24.3.2022

Omiensa osaamisesta huolehtija

Lujaa suomalaista kuusisahatavaraa

Artikkeli julkaistu alunperin Sahateollisuus Ry:n sivuilla 22.3.2022
https://sahateollisuus.com/2022/03/22/omiensa-osaamisesta-huolehtija

Saha on työnantaja, mutta se voi ottaa kantaakseen myös kouluttajan roolin. Koskisella opiskeluun kannustava ja sitä tukeva ilmapiiri on jo osa yrityksen DNA:ta.

Koskisen Oy:ssä on rakennettu oppimispolkumalleja yrityksen työntekijöille aina 90-luvulta saakka. Ajatus työnantajan tarjoaman koulutuksen räätälöinnistä syntyi aikoinaan akuutista tarpeesta.

– Suomessa ei ole koulua, joka tarjoaisi valmiita, tarpeitamme vastaavia puualan osaajia. Näin syntyi Koskisen koulu, taustoittaa Koskisen HR- ja viestintäjohtaja Minna Luomalahti.

HR- ja viestintäjohtaja Minna Luomalahti

Uudenlaisia mahdollisuuksia

Koskisen koulun on tähän päivään mennessä käynyt noin 30 prosenttia yrityksen työntekijöistä. Joka vuosi vähintään 15-20 työsuhteessa olevaa koskislaista kouluttautuu ammattitutkintoon, joista yleisimmät ovat olleet saha- ja levyalan ammattitutkinnot. Vuosien mittaan tarjolla on ollut myös muun muassa tekninen ammattitutkinto sekä esimiehen ja johtamisen erikoisammattitutkinnot.

– Tarvittaessa räätälöimme erilaisia koulutuksia. Esimerkiksi viime keväänä käynnistimme sahalla yhteistyössä Gradian kanssa lähiesimiehen ammattitutkinnon, jonka myötä 15 saha-ammattilaista kasvaa nyt vuorovastaaviksi, Luomalahti kertoo.

Puolitoistavuotiset opinnot etenevät työssäoppien sekä verkko- että lähiopintoina ja tutkinto suoritetaan neljänä näyttötutkintona työpaikalla. Valmistumisen jälkeen Koskisen maksaa kaikille tutkinnon suorittaneille 250 euron tutkintopalkkion ja opiskelijoilla on mahdollista hakea myös 400 euron ammattitutkintostipendiä.

Keväällä aukesi haku myös Hausjärven lukion ja Kärkölän kunnan kanssa yhteiseen kolmoistutkintoon, jossa suoritetaan ylioppilastutkinto, lukion oppimäärä sekä puualan perustutkinto. Tuore oppivelvollisuusiän nosto on poikinut täysin uudenlaisiakin ajatuksia.

– Marraskuussa istumme alas Kärkölän yhtenäiskoulun ja Salpauksen kanssa. Tavoitteenamme on avata oppisopimuspolku puuteollisuuteen suoraan 9. luokalta nyt, kun oppivelvollisuusikä on noussut 18-vuoteen.

Urapolkuja ja ammattiylpeyttä

Koulutukset pyörivät Koskisella non-stopina ja uudet oppisopimusryhmät käynnistyvät aina kahden vuoden välein. Luomalahti kertoo koulun olevan talon sisällä yhdistävä tekijä, johon halutaan mukaan. Kiinnostus tutkintoja kohtaan onkin yrityksessä kova, sillä hakijoita on aina enemmän kuin aloituspaikkoja.

Osaamisen kasvattamisen ohella opiskelu omaan ammattiin liittyen on tapa laajentaa näkökulmaa niin yrityksestä kuin koko alastakin. Opiskelu tuo myös mielekkyyttä työhön ja avaa uudenlaisia urapolkuja.

– Meillä on täällä Kärkölässä useita eri yksiköitä ja koulutuksen avulla työntekijän on mahdollista vaihtaa saman yrityksen sisällä täysin uusiin tehtäviin. Opiskelun myötä työntekijä ymmärtää paremmin oman tehtävänsä merkityksen osana kokonaisuutta, sen, minne omien käsien läpi kulkevat kappaleet kulkevat ja miten esimerkiksi oma tekeminen vaikuttaa seuraavien työvaiheiden suoriutumiseen. Se lisää ammattiylpeyttä ja tuo työhön merkityksellisyyttä.

Yrityksen näkökulmasta koulutus vaikuttaa sitouttavan työntekijöitä työnantajaansa ja parantaa moniosaamista. Kun ihmisten osaaminen ja mielenkiinto työtä kohtaan kasvaa, näkyy se parempana laatuna, tuotteina ja palveluna asiakkaille. Oman ammattitaidon syventämisellä on vaikutuksia myös työtyytyväisyyteen.

– Työtyytyväisyys on meillä hyvällä mallilla. Viimeisimmässä mittauksessa se oli 3,75, mikä on yli teollisuuden keskiarvon, Luomalahti hymyilee.