12.1.2022

Sahalinja, joka katsoo tulevaisuuteen

Koskisen tuleva sahalinja edustaa tuotekehityksen kärkeä ja sen suunnittelussa on varauduttu myös tulevaisuuden tarpeisiin. Linjan toimittavan HewSaw:n myyntipäällikkö Tuomo Kauppista suorastaan hirvittää, kuinka hyvä Koskisen uudesta sahasta tuleekaan.

Keskustelut Koskisen ja HewSaw:n yhteisestä hankkeesta aloitettiin jo 2015, jolloin tulevan investoinnin yhdeksi päätavoitteeksi asetettiin sahalinjan saannon parantaminen. Suunnitelmissa oli muuttuva-asetteisen sahan rakentaminen ja mallia lähdettiin katsomaan Pohjois-Amerikan sahoilta.

– Tarkoitus oli kiertää referenssejä myös muualla, mutta koronan vuoksi suunnitelmat peruuntuivat, kertoo Tuomo Kauppinen.

Vaikka ensimmäisten luonnosten piirtämisestä on jo kuutisen vuotta aikaa ja investointi etenee kovaa vauhtia, ei lopullisia suunnitelmia ole vieläkään lyöty täysin lukkoon. Kauppinen kertoo yrityksen jatkuvasta tuotekehityksestä ja nyt tuotannossa oleviin laitteisiin tulevista uudistuksista, joita tullaan hyödyntämään Koskiselle toimitettavassa linjassa.

– Uskon, että kaikilla uusimmilla herkuilla varustettu linja tulee olemaan täydellinen Koskisen käyttöön. Kuvia katsellessa alkaa melkein pelottaa, että kuinka hyvä tästä tuleekaan, Kauppinen nauraa.

Kaikilla herkuilla

Suunnittelun pohjana käytetään ison puun SL250-sahalinjaa, jossa on kaikkiaan kolme työstävää konetta: pelkkahakkuri, pelkkasaha sekä jakosaha. Sahalinjan kokonaispituus on 85,6 metriä, eikä vastaavaa kokonaisuutta ei löydy toistaiseksi miltään muulta sahalta.

Kauppinen luettelee linjasta löytyvän kaikki tuottavuutta parantavat toiminnot kuten Prologicin valmistamat vastaanotto- ja optimointimittarit, tukkivälin säätömittarin, tukinpyörittimen, käyräsahauksen, optimoidun särmäyksen, suuret syöttönopeudet, muuttuva-asetteisuuden ja nopeat asetteenvaihdot.

– Pelkkahakkurien rungotkin on jo pitkään valmistettu erikoisteräksestä. Aiemmin teräpäät tehtiin lentokoneiden laskutelineissä käytettävästä teräksestä, mutta nykyään käytössä on parempi materiaali, myyntipäällikkö naurahtaa.

Sahalinjassa on myös DX-varaus, jonka ansiosta linjan nopeutta voidaan nostaa ja pyörösahan leikkuuleveyttä kaventaa.

– Tehokkuutta voidaan kasvattaa myös lisäämällä sekä pelkkasahaan että jakosahaan molempiin yhdet pyöröteräyksiköt. Leikkuuleveyttä kaventamalla aikaansaadaan joko parempi saanto tai pidempi terienvaihtoväli. Koskisen tapauksessa tämä tarkoittaisi tuotantoon jopa 200 000 kuutiometrin lisäystä.

Linjan nopeus on maksimissaan 180 metriä minuutissa, mutta DX:n käyttöönoton jälkeen nopeus voi nousta jopa 230 metriin minuutissa. Suurimpia nopeuksia ei kuitenkaan ole tarkoitus tavoitella, sillä Koskisen linja on tarkoitettu järeämmän puun sahaukseen.

Nyt valmisteilla olevan investoinnin kaltaiset uusinta teknologiaa hyödyntävät pioneerihankkeet ovat tärkeitä sahan lisäksi myös laitetoimittajalle.

– On aina hienoa tehdä linja kotimaiselle sahurille. Silloin yhdistyvät suomalainen työ ja asiantuntemus ja tuotekehitystä on helppo jatkaa myös linjan toimituksen jälkeenkin, kun toimitaan kotikentällä. Tällainen huippuunsa viritetty linja on meille tärkeä referenssi myös globaalisti, Kauppinen summaa.

Kuva: HewSaw