26.8.2020

Sahatavararahtien pitkäaikainen kumppani ansaitulle eläkkeelle

Maaliskuun lopussa päättyi pitkä kumppanuus, kun Koskisen sahatavaraa 44 vuoden ajan kuljettanut Olli Heinonen aloitti hyvin ansaitut eläkepäivät. Samalla päättyi Koskisen ja Heinosen suvun pitkä yhteistyö, jonka aloitti Ollin isä Urpo Heinonen vuonna 1958.

Eteläisen Suomen tiestö, asiakkaat ja satamat ovat tulleet Ollille hyvinkin tutuksi. Onhan miehellä takana noin viisi miljoonaa ajettua kilometriä. Samalla kumppanit ovat oppineet tuntemaan Ollin rauhallisena ja työhön keskittyvänä miehenä. Ensimmäiset vuodet Olli työskenteli toisen yhtiön lukuun, kunnes vuonna 1983 hän aloitti ajamaan omalla toiminimellä.

Perjantaina maaliskuun 27. päivänä Olli kertoo palailevansa Riihimäen suunnalta, jonne on juuri toimittanut auton uutta omistajaa varten. Edellisenä päivänä on heitetty viimeinen keikka. ”Nyt on mieli tyyni ja hyvä olla”, toteaa Olli. Olli kiittää Koskisen konsernia näistä yhteisistä vuosista ja kertoo jäävänsä eläkkeelle hyvillä mielin. 

Koskisen konserni kiittää Ollia sitoutuneisuudesta ja hyvin sujuneesta yhteistyöstä. ”Tällaisia tekijämiehiä tarvitaan jatkossakin”, sanoo Koskisen Logistiikkapäällikkö Mikko Kivimäki