23.8.2022

Tilannekatsaus metsänhoidon puolelta

Tervehdys ja tilannekatsaus metsänhoidon puolelta.

Kevään muokkaukset ja istutukset saatiin lopulta tehtyä, vaikka kausi hieman myöhäisen kevään takia venyikin. Kesällä urakoitsijamme ovat tehneet kovasti taimikonhoitoja ja ennakkoraivauksia, jotta metsät pysyvät jatkossakin hyvässä kasvussa sekä hakkuut onnistuisivat hyvin kuljettajien näkyvyyden ollessa hyvä.

Syksy on jo ovella ja valmistautuminen syksyn töihin on käynnissä. Valitettavasti joudun toteamaan, että vaikka kevättyöt saatiin hoidettua vielä hinnastolla joka on tehty ennen polttoaineiden hurjia nousuja, niin nyt syksylle joudumme tähän reagoimaan ja päivittämään hintoja. Varsinkin maanmuokkauksien osalta hinnat ovat nousseet edellä mainitusta syystä. Tällä toimenpiteellä varmistamme, että saatte laadukkaan alun uudelle metsälle.

Lisätietoja aiheesta allekirjoittaneelta tai alueenne asiantuntijoilta

Mikko Paajanen

Mikko Paajanen

Operaatioasiantuntija, metsänhoito ja korjuun laatu

040 185 6255

mikko.paajanen@koskisen.com