9.6.2022

Uusi saha – entistä parempi laatu

Sahatavaran laadussa ei ole kyse vain kappaleen ominaisuuksista: Laatu on monen tekijän summa, josta huolehtiminen on jokapäiväistä työtä. Uuden sahalaitoksen myötä Koskisen toiminnan ja tuotteiden laatu paranevat entisestään.

Koskisen Oy tuottaa nykyisellään noin 370 000 m3 havusahatavaraa ja jatkojalosteita ja käyttää liki 800 000 m3 tukkiraaka-ainetta. Ensi vuonna käynnistyvä uusi saha nostaa tuotantomäärän alkuvaiheessa 400 000 m3:iin, josta noin 80 prosenttia on kuusi- ja 20 prosenttia mäntysahatavaraa. Sahan pääasiallinen asiakaskunta muodostuu puusepän- ja taloteollisuuden toimijoista, höyläreistä ja liimaavasta teollisuudesta sekä jakeluliikkeistä kuten rautakaupoista, jotka myyvät tuotteita kuluttajille.

– Tuotteitamme käytetään usein erilaisilla pinnoilla. Tämä asettaa vaatimuksia näkyvälle laadulle, aloittaa Koskisen vientipäällikkö Jukka Tamminen.

Jatkuvaa työtä

Koskisen sahatavaran laatu muodostuu monesta eri tekijästä, joiden ylläpitäminen ja tasaisuudesta huolehtiminen on vaativaa, usean toimijan omistautumista edellyttävää työtä. Asiakkaan kokema laatu kun muodostuu itse tuotteen lisäksi koko tuotanto- ja toimitusketjusta alkaen raaka-aineesta ja päättyen tilauksen täsmällisyyteen.

Itse sahatavaran osalta Koskinen on tehnyt pitkäjänteistä työtä tasaisen laadun kehittämiseksi. Ketju alkaa jo metsästä, jossa huippulaatuinen raaka-aine korjataan tarkasti talteen ja kuljetetaan sahalle jalostettavaksi. Sahausprosessia on hiottu vuosikymmenten ajan, jonka ansiosta mittatarkkuus vastaa vaativienkin markkinoiden odotuksia, kameralajittelu laaduttaa kappaleet erehtymättömästi ja kuivaamoista tulevat kappaleet ovat juuri sitä, mitä pitääkin.

– Kuivaus on hiottu meillä vuosien mittaan huippuunsa, ja muotovirheiden tai halkeamien määrä on vähentynyt merkittävästi, Tamminen kertoo.

Laadun kannalta merkittävää on myös toiminnan laatu – se, että asiakas saa tilauksen mukaiset tuotteet täsmällisesti luvattuna aikana. Etenkin jakeluketjuille on tärkeää myös se, että pakkausten ja tuotteiden ulkonäkö on kohdallaan.

– Sahatavarakääreiden on oltava ryhdissä myös kuljetuksen jälkeen ja kuluttajien käsiin päätyvien kappaleiden siistejä, muistuttaa Tamminen.

Yhteinen näkemys laadusta

Vientipäällikkö toteaa, että lopulta laadussa on kyse asiakkaiden kanssa yhdessä sovituista seikoista. Laadun lähtökohdat ja yhteinen ymmärrys laadusta vakiintuvat vuosien yhteistyön myötä.

– Paras mittari laadulle on asiakastyytyväisyys. Meillä on todella pitkiä asiakassuhteita, joten siitä päätellen teemme myös asiakkaiden mielestä asioita oikein.

Koskisen uusi laitos parantaa sekä sahatavaran että toiminnan laatua. Kun kappaleet kulkevat jatkossa koko sahausprosessin ajan saman katon alla, siirtojen määrä vähenee, jolloin myös rikkoutumisriski pienenee. Siirtomäärien laskiessa ympäristön kuormituskin kevenee. Kasvavat eräkoot ja lisääntyvät dimensiomahdollisuudet antavat puolestaan joustavuutta tuotantoon ja toimituksiin. Uudet laitteet parantavat myös sahatavaran mekaanista laatua.

– Kaikista tärkeintä on ehkä kuitenkin saannon parantuminen. Uuden linjan ja sen ominaisuuksien ansiosta arvokas raaka-aine saadaan entistäkin tarkemmin talteen, Tamminen toteaa.