23.6.2021

Koskisen lanseerasi onnistuneesti uuden brändinsä myrskyisän vuoden keskellä

Koskisen airphoto office
Koskisen head quarter and plywood and chipboard mill

Maaliskuusta 2020 lähtien, Koskisen väki on muiden kanssa ollut uuden edessä, koronakevään tuomien rajoitustoimien vuoksi. Tuotteemme jalostetaan tehtaissa, joten kaikki työntekijät eivät voineet siirtyä työskentelemään kotoa käsin.

Tuotanto turvattava

Jotta vaadittuja rajoitustoimia voitaisiin noudattaa, laadittiin selkeät ohjeet määritellen mm. työntekijöiden turvavälit eri työtehtävissä. Estääksemme viruksen leviämistä, tehtaiden työpisteille asennettiin erilaisia suojalevyjä ja -verhoja. Koska koneiden tuli pyöriä, sekä asiakkaita pystyä palvelemaan tavanomaiseen tapaan, jokaisen piti harjoitella uusia turvallisia toimintamalleja. Yhtäkkiä kaikkea piti pestä ja pyyhkiä puhtaaksi entistä tarkemmin, ja samalla kahvitaukokohtaamiset vähennettiin minimiin. Hygieniasta tuli hyper tärkeää. Tehdastuotanto on jatkuvaa toimintaa, joten työntekijöiden turvallisuus oli taattava mm. ylitöitä välttämälllä ja vuoronvaihtojen hyvällä suunnittelulla, kontaktien minimoimiseksi.

Keeping distance in the factory

Kaikki digitaallisesti hoidettavissa oleva työ siirrettiin digimaailmaan. Koskisen olikin jo aikaisemmin korostanut muutosvalmiuden tärkeyttä, ottamalla käyttöön esim. elektroniset allekirjoitukset sopimuksissa, jotta turhaa tulostamista ja matkustamista vähennettäisiin. Toimistotyöntekijämme pystyivät työskentelemään kotona, mikä on ollut myös opettavainen kokemus. “Teamsin käyttö ja etätyö ovat tulleet tutummaksi. Aina ei tarvitse pakkautua neukkariin.”, sanoo Jukka Rautiainen lastulevy-yksiköstä. Aikaa ja resursseja on voitu käyttää jossain määrin tehokkaammin, kun palaverit on pidetty tehokkaammin asiakeskeisinä virtuaalisesti.

Microsoft Teams-meeting with our custom backgrounds.

Pienin vaurioin kriisin läpi

Olemme ylpeitä yhtiömme kyvystä reagoida ketterästi pandemian tuomaan muutokseen, sekä kykyyn pystyä samanaikaisesti kehittämään uutta brändiä ja strategiaa, joka lanseerattiin syksyllä 2020. Uusi brändi-identiteettimme pyörii viiden teeman ympärillä, jotka tukevat jokapäiväistä toimintaamme ja kykyämme kohdata uusi normaali positiivisella asenteella.

Koronatilanne on kehittymässä Suomessa positiiviseen suuntaan rokotusten myötä. Näyttää siltä, että pääsemme pienin vaurioin läpi tämän koronakriisin. Kiitos jokaiselle vastuullisesta toiminnasta pandemian aikana. Koskisen on tänään ja tulevaisuudessakin vastuullinen puunhankkija, jalostaen puhtaista raaka-aineista korkealaatuista sahatavaraa, vaneria sekä lastulevyä.

Sisältöä ei voida näyttää.

Et ole sallinut evästeitä, joita tarvitaan tämän sisällön näyttämiseen. Salli Markkinointi-evästeet evästeasetuksissa nähdäksesi sisällön.

Muuta hyväksyntääsi

Kirjoittaja: Ella Paksuniemi, Digital Marketing Coordinator


Read more about our Covid-19 series below: