Miksi Kore®?

2022 oli Kore®:n liiketoiminnalle epävakaa ja ennustamaton, monien kysymysmerkkien vuosi. Mutta se oli myös aikaa…

Uusia tuotteita, uusia mahdollisuuksia

Koskisen sahalinjan käynnistyminen häämöttää jo muutaman kuukauden päässä. Sen lisäksi, että työntekijät pääsevät täysin uusiin tiloihin, odottavat myös asiakkaat viimeisimmän teknologian tarjoamia mahdollisuuksia.

Levyteollisuus joustaa maailman muutoksissa

Levyteollisuuden johtaja Tom-Peter Helenius ja levyteollisuuden toimitusketjujohtaja Eunice Joensuu toteavat menneen vuoden luonnollisestikin vaikuttaneen Koskisen toimintaan.

Entistä tarkempaa laadutusta

Loppuvuodesta 2022 Koskisen rakennesahatavaralle myönnettiin JAS 600 –sertifiointi, joka mahdollistaa jatkossa uusien tuotteiden kaupan Japaniin….

Uusi saha, uudet tuotteet

Kovaa vauhtia etenevä Koskisen sahainvestointi ei tuo muutoksia vain sahan työntekijöiden arkeen tai sahan sisäiseen logistiikkaan.

Tuote & tekijä | Kokonaan puusta

ARTIKKELI 29.9.2022 / Metsälehti Koskisen Oy:n tuotepäällikkö Eemi Valjakka esittelee valmiin täyspuisen kalustelevyn sekä linjaston, jolla…