Sahatavara

Monta vaihetta vahdittavana

Valmistelevat työt ovat jo vauhdissa, kun Koskisen historian suurin investointi etenee kohti ensimmäistä varsinaista rakennusvaihettaan….

Koskisen saa uuden sydämen

Syksyllä 2021 julkistettiin Koskisen historian suurin investointihanke, jonka myötä sahan tuotanto kasvaa ja kilpailukyky vahvistuu. Sahaustoiminnan siirtyessä nykyiseltä paikaltaan Tehdastieltä jälkikäsittelyn ja jatkojalostuksen yhteyteen Mäntsäläntien varteen, uudistetaan myös sisäistä logistiikkaa.

Ensiluokkaista sahatavaraa Koskiselta

Metsästä huipputuotteeksi – yksikköesittelyt jatkuvat Kun Koskisen puunhankinta on hoitanut oman osuutensa, ottaa viestikapulan havutukkien…

Laivausmerkki kertoo sahatavaran alkuperän

Koskisen vuokraamalla Kissakosken sahalla Hirvensalmella sahataan pienläpimittaista tukkia, josta tulee terveoksaista sahatavaraa erityisesti esimerkiksi puusepänteollisuuden…