16.10.2020

Kesäharjoittelijan työviikko Koskisen puunhankinnassa

Lomakausi on kiivaimmillaan heinäkuussa, kun helteet ja aurinko lämmittävät kesälomiaan viettäviä ihmisiä. Puunhankintaorganisaatiossa rattaat kuitenkin pyörivät ennakoidusti kesälläkin. Toki sahalaitokset ja vaneritehtaat pitävät omat kesätaukonsa, mikä aiheuttaa ennen huoltotaukoa rypistyksiä erityisesti operatiiviselle suunnittelulle kuten myös raakapuuta käyttäville tehdaslaitoksille. Puut kun on saatava tienvarsivarastoista järkevästi ja hyvissä ajoin tehtaalle lajitteluun ja siitä jatkojalostukseen. Harjoittelijan näkökulmasta ehkä antoisinta onkin ollut seurata Koskitukin osaavan ja ammattitaitoisen organisaation työskentelyä puunhankinnan eri vaiheissa. Puun matka sahalle sisältää monta eri käännettä ja muuttuvia tekijöitä, alkaen aina puukaupan solmimisesta ja päättyen sahan pihaan.

Lisävauhtia kevään ja kesän työskentelyyn on tuonut Koskisen puunhankinnan uuden toiminnanohjausjärjestelmän PiiMega®ForestPro -järjestelmän kehittäminen ja testaaminen

Tätä blogikirjoitusta julkaistaessa ollaan jo yleisurheilutermein ponnistamassa täydellä vauhdilla lankulta uuden järjestelmän käyttöönottoon. Uusi metsäjärjestelmä mahdollistaa koko puunhankintaorganisaation entistä tehokkaamman ja kilpailukykyisen toiminnan alati kiristyvillä raakapuumarkkinoilla. ForestPro -järjestelmä toimii myös ensimmäisenä askeleena kohti täysin paperitonta taloushallintoa ja sähköistä puukauppaa. Luvassa on koko puunhankintaorganisaatiolle varsin merkittävä, mutta tarpeellinen kehitysaskel digiaikaan.

Metsäalalla alati muuttuvia tekijöitä on silti monia, joihin kaikkiin ei hyvällä ennakkovalmistautumisellakaan pystytä vaikuttamaan

Eräänä kauniina kesäpäivänä oli harjoittelijalle tiedossa pitkä päivä maastossa. Aamulla suuntasin autoni nokan kohti hankinta-alueen itäosia Kymenlaaksoa ja Etelä-Savoa. Luvassa oli harvennusjäljen tarkastusmittauksia, joiden tarkoituksena on tuottaa tietoa Koskisen harvennushakkuiden työn laadusta ja onnistumisesta. Tarkastusten kohteiksi on valikoitunut 2018 loppuvuoden ja 2019 alkuvuoden välisenä aikana toteutuneita harvennushakkuupalstoja. Harjoittelijan työpäivä sujui joutuisasti tarkastuskohteilla koealoja mitaten ja auton ratissa aina seuraavalle harvennuskohteelle suunnistaen. Rannekello näytti jo pitkälti yli kello iltapäivä viiden, kun päätin vielä kotimatkalla mitata yhden harvennuskohteen.

Tarkastuskohde sijaitsi erinomaisten kulkuyhteyksien varrella, pienen kävelymatkan päässä tehdystä talvitienpohjasta. Talvitienpohja oli kuitenkin varsin savinen, jonka huomasin tielle kääntyessäni. Alkuviikon sateiden jäljiltä savi oli märkää, joten autolla piti ajaa vauhdikkaasti mutta tarkasti välttäen kiinni juuttumista. Päätin lähteä peruuttamaan auton sivuun talvitieltä, jotta muilla mahdollisilla tietä käyttävillä ihmisillä olisi esteetön kulku tietä myöden. Peruuttaessani autoani sivuun, olin kuitenkin liikkeellä liian kevyellä kaasujalalla ja näin onnistuin jämähtämään autoineni saviseen monttuun jumiin. Hetken tilannearvion tehtyäni päätin käydä suorittamassa suunnitellut korjuujäljenmittaukset, jonka jälkeen aloitin havuttamaan autoni renkaita.

Kuusenhavut ovatkin erinomaisen tarpeellisia siinä vaiheessa, kun pito-ongelmat yllättävät. Oli sitten kyseessä auto, traktori tai metsäkone. Tunnin auton kanssa taisteltuani, heitin pyyhkeen kehään ja panin kartalta merkille kaksi maalaistaloa, josta lähtisin kysymään vetoapua. Ensimmäisessä maalaistalossa ei sattunut olemaan ketään kotona, olihan maanviljelijöillä jo sadonkorjuuaika päällä. Toiseen maataloon kävelin reippain askelin vähän toista kilometriä illan jo hämärtyessä pikkuhiljaa. Kuinka ollakaan kyseisessä talossa sattui olemaan isäntäväki vielä työn touhussa. Nöyrästi hattu kourassa esitin talon isäntäväelle pyyteettömästi asiani ja hetken päästä aikamme tapahtumille naurettuamme lähdimme isännän kanssa traktorilla vetämään autoa pois. Nöyrä kiitos vielä kyseiselle isännälle vetoavusta! Kannustankin kaikkia vetämään tarpeen tullen yhtä köyttä. Ja se harvennusjälki oli täysin Metsäkeskuksen suositusten mukainen!

Vaikka kuinka asioista pyritään olemaan täysin selvillä ja valmistauduttu, Metsäalalla yllätyksiä tulee AINA!

Metsässä liikkuessa harjaantunut silmä havainnoi niin puustoa ja sen latvuksia, kuin myös kenttäkerroksen kasveja ja sieniä.

Helsingin yliopiston Metsäylioppilas Ville Heikkilä