Koskisen Oyj, lehdistötiedote 27.5.2025, kello 15.30
Koskisen Sahateollisuus-liiketoiminnan johtaja Tommi Sneck on valittu Euroopan Sahateollisuusjärjestön (European Organisation of Sawmills EOS) puheenjohtajaksi 27. toukokuuta 2025 alkaen. Järjestö edustaa eurooppalaista sahateollisuutta EU-tasolla ja toimii alan edunvalvojana esimerkiksi metsätalouteen, puutuotteisiin ja kestävään kehitykseen liittyvissä asioissa.
”Tavoitteeni on jatkaa toiminnan kehittämistä olemassa olevalta vahvalta perustalta, ja samalla viedä eurooppalaista sahateollisuutta tulevaisuuteen, jota muovaavat sekä uudet mahdollisuudet että haasteet. Näihin kuuluvat muun muassa erilaiset EU:n muuttuvat aloitteet maankäytön ja metsätalouden osalta. Samalla sahateollisuuden toimijoiden on tartuttava biokiertotalouden potentiaaliin: Eurooppa kaipaa kestäviä ja resilienttejä arvoketjuja ja toimialamme voi olla tämän siirtymän ytimessä”, sanoo Sneck.
Sneck on aiemmin toiminut Sahateollisuus ry:n puheenjohtajana vuosina 2020–2023.
Lisätietoja:
Sanna Väisänen, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja, Koskisen Oyj
sanna.vaisanen@koskisen.com
puh. 020 553 4563
Koskisen on kansainvälinen puunjalostuksen erikoisosaaja, joka tunnetaan ketteryydestään ja kyvystään kuunnella asiakasta. Hyödynnämme arvokkaan puuraaka-aineen tarkasti, viimeistä purua myöten. Toteutamme samalla parasta hiilitarinaa: valmistamme korkealaatuisia ja kestäviä tuotteita, joihin hiili sitoutuu vuosikymmeniksi. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 282 miljoonaa euroa. Lue lisää: koskisen.fi