17.2.2022

Urakointikuulumisia Hakeyhtymä Kankaanmäeltä

Kankaanmäen hakkurit ja hakeautot ovat tuttu näky eneregiapuupinoilla ja tienpäällä Etelä-Suomessa. Koskisen on tehnyt Kankaanmäen kanssa yhteistyötä jo viitisentoista vuotta ja tälläkin hetkellä Kankaanmäki vastaa haketuksistamme isolta osin Päijät- ja Kanta-Hämeessä sekä Pirkanmaalla. Yhtiön kotipaikka ja hallit sijaitsevat Hämeenlinnan Lammilla. Yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1982, joten tänä vuonna onkin 40 vuotta haketus- ja bioenergia-alan yritystoimintaa takana. Yhtiö työllistää 17 henkilöä.

”Kuluva kausi on sujunut mukavasti ja tällä lämmityskaudella maa- ja tiepohjien jäätyminen ennen lumen tuloa onhelpottanut kovasti toimintaa tienvarsilla, varastopistoilla ja peltovarastoilla. Teiden liukkaus on tänäkin talvena tuonut ajoihin omat haasteensa,” kertoo Kankaanmäen ajojärjestelijä Harri Anttila.

”Haketusurakointi on varsin kausiluonteista ja asiakkaiden tarpeisiin ja nopeaan kysynnän vaihteluun varaudutaan sillä, että käytössä on varakalustoa ja terminaaleja. Terminaalit tasaavat myös työllisyyttä, kun hakkeita on mahdollista tehdä välivarastoon jo kesäaikaan” , sanoo toimitusjohtaja Jari Kankaanmäki.

Koskisen ja Kankaanmäen yhteistyö on mutkatonta ja joustavaa. Yhteydenpito on talvikaudella lähes päivittäistä, jotta toimitusketju pysyy muuttuvien sääolosuhteiden muovaamien haketilausten rytmissä. ”Pystymme aina luottamaan siihen, että tilatut kuormat menevät perille. Hakkuririkon sattuessa paikkaukset hoituvat terminaalivarastoista”,  kehuu Antti Leikas Koskiselta.

Kuva; Kiireiset miehet ehtivät kuvaan tammikuisella risuhaketustyömaalla Hämeenlinnassa. Vasemmalta, hakeauton kuljettaja Anssi Alaspää, tj Jari Kankaanmäki ja ajojärjestelijä Harri Anttila