25.8.2020

Maalaamossa käsitellään sahatavara asiakkaan toiveiden mukaan

Maalattava höylätavara tuodaan maalaamon linjastolle yleensä suoraan höyläämöstä. Varastointiajat pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä.

Koskisen Oy:llä työskentelevä Argo Vinkman päästää kurkistamaan tehtaan oman maalaamon toimintaan. Argon työhön maalaamon lähimpänä esimiehenä kuuluvat niin tuotannon suunnittelu kuin maali- ja tarviketilauksetkin. Takana on jo yksitoista vuotta Koskisen palveluksessa ja maalaamo on tuttu paikka monen vuoden ajalta.

Ketterä maalaamo palvelee sisäistä asiakasta

Koskisen maalaamossa työskentelee kaksi henkilöä vuorossa, mutta tätä mukautetaan tarpeeseen. Enimmäkseen tehdään aamuvuoroa arkisin. ”Jos näyttää siltä, että on tarvetta tehdä enemmän tai kiriä, niin voidaan tehdä jopa kolmessa vuorossa”, Argo kertoo. “Jalostuksessa on se tilanne, että meillä on aika paljon moniosaajia ja porukka voi kiertää. Saamme siis tarvittaessa jopa kolminkertaistettua tekijämäärän.” 

Maalaamossa pyritään saamaan lautatavara höyläyksestä nopeasti ja suoraviivaisesti maalaukseen. Tätä helpottaa koko jälkikäsittelytoimintojen sijainti  samalla tehdasalueella. “Varastointiajat on lyhyitä ja sisäisellä asiakkuudella ruokitaan prosesseja. Markkinoilla tämä näkyy selvästi etunamme. Kaiken saa saman katon alta: lastulevyt, vanerituotteet, jalosteet, jatkojalosteet”, Argo kuvailee. Hänen mukaansa Suomessa on melko vähän sellaisia toimijoita, jotka jalostavat puuta yhtä laajasti kuin Koskisen. “Kun kaikki tapahtuu samalla tontilla, pystymme reagoimaan tilauksiin ja tuotannon tarpeisiin nopeasti”, Argo jatkaa. 

Maalaamo on tehty vuonna 2009 nykyiseen vanhaan höyläämöhalliin sekä rakennettiin osittain vanhojen laitteiden ympärille, kun uusi suurtehohöyläämö korvasi vanhan höyläämön. Rakennusvaiheessa maalaus oli vuoden verran ulkoisettuna, kun maalauslinjaa rakennettiin. Maalaamossa käsitellään oman höyläämön tuotteista ulkoverhouslautaa monessa eri koossa, perinteisestä 20 mm tuotteesta maksimissaan aina 48 milliin ympärihöylättyyn saakka. “Skaala on laaja, tänään meillä esimerkiksi oli käsittelyssä 34 millinen lauta”, Argo kertoo.  

Viime vuonna maalaamon kautta kulki jopa 19 000 maalattua kuutiota. “Tälle vuodelle määrä hieman laskee, noin 11 000 kuutioon, sillä olemme tehostaneet toimintamme karsimalla itselle epäedullisia tuotteita”, Argo kertoo. Maalaamolla on omat sisäiset laadunvalvontaohjeistukset. Lisäksi kerran vuoteen ulkopuolinen tarkastaja käy läpi maalaamon prosessit.

Höylätavara kuljetetaan linjalla kohti alipainelevitintä.

Tarkkaa työtä ja vähän hävikkiä

Kun sahatavara saapuu höyläämöstä, lasti puretaan alipainenostimen avulla hellästi pöydälle. Tämän jälkeen syöttäjä asettaa sen linjaan syöttöpäähän. Maalaus tehdään Makor-merkkisellä alipainelevittimellä. “Maali syötetään levittimeen isosta säiliöstä tai pienemmissä määrissä maali voidaan annostella jopa yksittäispurkeissa.”

Alipainelevitin annostelee maalin verkkomaisesti höylätavaran pintaan. Tasainen ja tehokas levitys vähentää maalihävikkiä. 

Tyhjiömaalauslevitin levittää maalia verkkomaisesti kappaleen pintaan ja maalin ruiskutus tapahtuu maalausyksikön sisällä. Molemmissa päissä on ajettavan kappaleen muotoinen suukappale, jolla pystyy säätämään maalin määrää tarkasti. “Tämä on ulkoverhoustuotteiden maalaukseen hyvin soveltuva laite. Ei tule hukkaa maalissa ja saadaan aikaiseksi todella tasainen lopputulos”, Argo kehuu. Maalaamo tekee pääsääntöisesti pohjamaalattua tuotetta. Kaikki käytössä oleva maali on Teknoksen vesiohenteista maalia. “Meillä on usean vuoden hyvä yhteistyö takana”, Argo jatkaa. 

Pohjamaali suojaa puuta

Maalaamossa on käytössä kaikki tunnetuimmat värikartat ja maaleja voidaan sävyttää omalla koneella. “Oman sekoittajan etu siinä, että maalimäärät on hyvin tarkat. Aiemmin tilattiin valmiit sävyt tehtaalta, mutta tämä on kokonaistaloudellisesti järkevämpää”, Argo kertoo.  

Yleisimmin maalaamossa kuitenkin pohjamaalataan laudat valkoisella. Pohjamaalin tarkoitus on suojata puuta. Pohjamaali vähentää myös varsinaisen maalin menekkiä, sillä oikein pohjamaalattuun lautaan ei tarvitse käyttää niin paljon maalia väli- ja pintamaalauksissa. 

Laudan nopea käsittely on erityisesti loppukäyttäjän etu. Kun puu maalataan mahdollisimman pian höyläyksen jälkeen, ovat puusolukot vielä auki. Tällöin saadaan mahdollisimman hyvä tartunta. Varsinainen maalaus tehdään yleensä työmaalla asennuksen jälkeen. Myös välimaalaus on mahdollinen, jolloin loppukäyttäjälle jää vain viimeinen vaihe eli pintamaalaus.  

Maalaamossa käsitellään myös ulkoverhoukset paloluokituksen mukaisen suojauksen vaativiin kohteisiin, kuten hoivakoteihin ja päiväkoteihin sekä kerrostaloihin. “Tämä on Teknoksen oma käsittely ja tuote, joka valmistetaan sääntöjen mukaisesti. Käytännössä katsoen se on useampaan kertaan maalattu tuote, jolloin saavutetaan tarvittava paloluokka riittävillä levitysmäärillä. Kyseessä on CE-merkitty, valvonnan alainen tuote”, Argo kertoo. 

Kuivattu ja maalattu paneeli pinotaan paketointia varten asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Maalauksen jälkeen höylätty ja maalattu sahatavara kuivataan ja paketoidaan

Maalauksen jälkeen kappale kulkee kuivausuuniin. Vesiohneiteinen maali kuivuu 45 asteisessa uunissa 5-15 minuutissä.  Kuivauksessa on ideana haihduttaa vesi maalista ja saada puu kosketuskuivaksi.  

Kuivauksen jälkeen kappale pinkataan. “Pohjamaalatun laudan voi pinkata jopa märkänä, sillä ne eivät jää kiinni toisiinsa. Väli- ja pintamaalauksissa käytettävän maalin koostumus on sellainen, ettei voi märkänä pinkata”, Argo kertoo.

Valmiit maalatut höylätavarapaketit ovat valmiina asiakkaalle tai varastoon. 

Pinkkauksesta huolehtii paketoija asiakkaan toiveiden mukaisesti. “Yleensä paketit suojataan muovihupulla, joka suojaa paketin viideltä sivulta. Vaihtoehtoisesti, tämän muovihupun lisäksi paketissa olevat kappaleet voidaan ajaa pieniin erillisnippuihin kutistekalvoon suojattuna. Tämän jälkeen tuote on sellaisenaan suoraan valmis maailmalle tai varastoon”, Argo kertoo. 

Suoraa kuluttajamyyntiä maalaamolla ei ole, vaan näille asiakkaille toimitetaan tuotteet rautakauppojen kautta. Suurin osa maalatusta kuusilautatavarasta toimitetaan kuitenkin tehokkaasti omalle talotehtaalle. 

Tutustu myös muihin sahatavaran tuotannosta kertoviin juttuihin:

Sahaus: Sahalla tuoksuu pihka
Sahatavaran kuivaus: Sahatavara kuivataan kamarissa ja kanavassa
Sahatavaran höyläys: Höylässä sahatavara saa profiilin ja sileän pinnan