Ensimmäiset tukit muuttuivat sahatavaraksi Tarhanmäellä
Kaksikymmentä kuukautta sitten tehty ensimmäinen lapionpisto sai huipennuksensa heinäkuun ensimmäisenä maanantaina, kun Koskisen uusi saha…
Kaikki koneet hallissa
Asennustyöt Koskisen uudella sahalla ovat olleet käynnissä koko kevään ajan. Töitä on tehty rinnakkain, päällekkäin ja limittäin, mutta monesta liikkuvasta osasesta huolimatta aikataulu on pitänyt.
Sahainvestointi vaatii uudelleenorganisointia
Käynnistyessään uusi saha muuttaa Koskisen sisäistä logistiikkaa, kun jatkossa Tehdastieltä Tarhanmäelle kulkevatkin tuoreen sahatavaran sijaan tukit.
Paljon uutta hyväksi havaitulle pohjalle
Ennen kuin tukit koskevat sahanteriin, ne syötetään tukkipöydälle ja kuoritaan. Yleensä tukit jatkavat matkaansa mittarin…
Uusi saha, uudet tuotteet
Kovaa vauhtia etenevä Koskisen sahainvestointi ei tuo muutoksia vain sahan työntekijöiden arkeen tai sahan sisäiseen logistiikkaan.
Kaikki irti tukista – tukit suoraan metsästä sahan tukkipöydälle
Koskisen tulevan sahan alkupää poikkeaa totutusta. Tehokkuuden ja joustavuuden lisäksi toteutus tähtää raaka-aineen entistä parempaan hyödyntämiseen, maksimaaliseen kapasiteettiin sekä ympäristövaikutusten pienentämiseen.
Sahainvestointi on järveläläisten yhteinen hanke
Koskisen on yli sadan vuoden ajan piirtynyt Järvelän siluettiin. Nyt käynnissä oleva sahainvestointi näkyy, kuuluu ja vaikuttaa paikkakunnalla myös monin tavoin. Se herättää ajatuksia kuntalaisten keskuudessa.
Rakennusurakka alkaa maan alta
Koskisen sahahankkeen edetessä tekijät tontilla vaihtuvat, mutta joku katsoo päältä aina siihen saakka, kun viimeinenkin yksityiskohta on valmis. Tällä hetkellä aluetta laitetaan siihen kuntoon, että varsinainen rakentaminen voi alkaa.
Monta vaihetta vahdittavana
Valmistelevat työt ovat jo vauhdissa, kun Koskisen historian suurin investointi etenee kohti ensimmäistä varsinaista rakennusvaihettaan….
Koskisen saa uuden sydämen
Syksyllä 2021 julkistettiin Koskisen historian suurin investointihanke, jonka myötä sahan tuotanto kasvaa ja kilpailukyky vahvistuu. Sahaustoiminnan siirtyessä nykyiseltä paikaltaan Tehdastieltä jälkikäsittelyn ja jatkojalostuksen yhteyteen Mäntsäläntien varteen, uudistetaan myös sisäistä logistiikkaa.
Koskisen rakentaa Kärkölään huippumodernin puunjalostusyksikön
Koskisen toteuttaa Kärkölään 48 miljoonan euron investoinnin, jonka tuotannollinen toiminta käynnistyy kesällä 2023. Uuden yksikön…