
Koskisen uusi saha – 2023
Koskisen toteutti Kärkölään n. 50 miljoonan euron investoinnin, jonka tuotannollinen toiminta käynnistyi kesällä 2023. Uuden yksikön vuosituotanto on ensivaiheessa 400 000 kuutiota havusahatavaraa. Toteutettava investointi on jatkoa vuonna 2020 tehdylle jalostuskapasiteetin laajennukselle sekä voimalainvestoinnille, jolla yksikön lämmöntuotanto muutettiin täysin biopohjaiseksi.
Koskisen Järvelän mekaanisen metsäteollisuuden integraatin lähtökohtana on korkea ympäristötehokkuus ja puuaineksen mahdollisimman täysimääräinen hyödyntäminen. Investoinnin myötä sahaustoiminto siirtyy Järvelän keskustaajamasta sahatavaran jälkikäsittelyn ja jalostuksen yhteyteen, 4 kilometrin päähän nykyisestä paikasta. Tämä lisää tuotannon synergiaa ja vähentää sahalaitoksen sisäiseen logistiikkaan liittyviä päästöjä merkittävästi.
”Uusi tuotantolinja nostaa sahauksen tuottavuutta jopa 40 % ja mahdollistaa entistä laajemman tukkien läpimittaluokkien käytön. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme uusilla tuotteilla ja puuraaka-aine tulee käytetyksi entistä tarkemmin hiiltä pitkään sitoviin lopputuotteisiin”, toteaa Koskisen sahateollisuuden johtaja Tommi Sneck.
Sahayksikön uutisia




Sahan esittelyvideot
Timelapse rakennustyömaan ajalta

Kuluttajamyynti jälleenmyyjien kautta
Löydät tuotteemme hyvin varustetuista rautakaupoista ja puutavaraliikkeistä kautta maan.
Koskisen tuotteiden valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Tarkemman tiedon valikoimasta saat kysymällä myymälältä.
Yritysmyynnin yhteystiedot
Koskisen Sahateollisuus
Mäntsäläntie 64
16600 Järvelä
Ajo-ohje Google Mapsissa
Vierailijakartta
+358 20 553 31

Tommi Sneck
Sahateollisuuden johtaja

Jesse Kuusisto
Myyntipäällikkö

Ari Elovaara
Myyntipäällikkö

Sari Oksanen
Myyntisihteeri