Tämä ”totuus” on tullut ulos monesta tuutista tänäkin vuonna. Syitä on monia; metsätalouden harjoittaminen, maatalouden torjunta-aineet, pölyttäjien puuttuminen jne.
Pikkupoikana molemmat mummot veivät minua mustikkaan kyllästymiseen asti. Naapurin vanha kuusikko houkutteli, kun siihen oli tieltä ja pihasta lyhyt matka. Sitten yhtenä vuonna siellä ei mustikkaa ollutkaan, vaikka varvusto oli ennallaan. Minkäänlaisia toimenpiteitä metsässä ei ollut tehty. Ei sinne tullut marjoja sitten myöhempinäkään vuosina. ”Ei se mustikka paikallaan pysy vaan vaeltaa”, sanoi mummot ja etsittiin uudet marjamestat. Tämä lausuma on kerta toisensa jälkeen tullut mieleeni, kun tuo mustikka on vähentynyt? Lähes luonnontilaisessa kuusikossa valo oli vähissä, ja pölyttäjille ei kukkia löytynyt.
Toisessa naapurissa 70-luvulla uudistettiin kylvämällä muutaman hehtaarin mäenlakuainen. Alue on nyt kahdesti harvennettu ja sinne mustikka on tehnyt paluumuuton. Nyt on kolmas vuosi peräkkäin, kun sato ylittää poimintakynnykseni. Tarkoittaa sitä, että marjojen on oltava kookkaita ja niitä on oltava paljon. Hakkuut ovat merkittävästi parantaneet valoa vaativan mustikan kukintaa ja marjomista. Pörriäisiäkin on pitänyt olla runsaanlaisesti, kun joka kukassa on käytävä jotta marja muodostuu. Sama ilmiö on kotonani 1978 auratulla männylle luontaisesti uudistetulla kuviolla. Mänty on pääpuulaji, mutta kuustakin on paljon ja koivua siellä täällä. Kanttarellit ja suppiksetkin ovat sinne takaisin löytäneet. Vadelmat ja puolukat ovat nyt jääneet vähemmälle pintakasvillisuuden ja varjostuksen pikkuhiljaa muututtua.
Uudistushakkuilla on selvä vähentävä vaikutus lähitulevaisuuden mustikkasatoon. Joutuu siis suuntaamaan ämpäreineen toisaalle. Metsätalouden negatiivista vaikutusta marjasatoihin korostetaan liikaa. Tuntuu siltä, että luonnon antimien tulisi olla aina siinä vanhassa tutussa paikassa. Rohkeasti vaan uusia marjapaikkoja etsimään. Tilastojen mukaan valtaosa marja- ja sienisadosta jää poimimatta.
Lomani alkaakin tässä juuri sopivasti, jotenka saatan hakea ämpärillisen tai pari mustikkaa pakkaseen. Tämän teen silläkin uhalla, että puolisoni ehdotteli poimintakieltoa mustikoille, puolukoille ja suppiksille. Ei kuulemma mahdu minnekään!
Heikki Nikkinen
Puukauppa
Mäntsäläntie 64
16600 Järvelä