Säähavaintoja
Kesäkuussa 2021 oli poikkeuksellisen kuiva ajanjakso, joka jatkui pitkään. Mäntsälän Hirvihaaran säähavaintoasemalla kesäkuun sademääräksi kirjautui 19,2 mm. Kuukauden keskilämpötila oli 18,4 °C. Vastaavat luvut 5/2021 olivat 71,1 mm ja 9,6 ° C ja 7/ 2021 49 mm ja 19,7 ° C. Tällaisiin poutajaksoihin on tottuminen, mikäli ennusteet lämpötilan kehityksestä toteutuvat.
Mitä tästä seurasi?
Loppukesästä 2021 alkoi kertyä havaintoja erikokoisista kuivuudesta kärsivistä kuusista aina taimista tukkipuihin. Pääsääntöisesti kärsivät kuuset olivat karummilla kasvupaikoilla. Paahteisuus etelä-länsirinteillä korosti ongelmaa. Ainespuukokoisissa puissa sekundäärituhon aiheuttajaksi paljastui jossakin kuusen tähtikirjaaja. Kuivuudesta kärsineen kuusen lopullinen nujertaminen ei kauaa kestänyt. Loka-marraskuulla ehdittiin vielä hakkaamaan muutama pahoin latvakuolleisuuden vikuuttama kuusikko. Onneksi muutamassa kohteessa oli pääpuulajina mänty-koivusekoitus, joten uudistamaan kaikkia alueita ei tarvinnut ryhtyä. Ikävä havainto oli, että kohteet olivat nuoria tai varttuneita kasvatusmetsiä.
Miksi näin kävi?
Kuusi on ollut ”helppo” kasvatettava puulaji. Oikealla maapohjalla se tuottaa kiertoajassa parhaan taloudellisen tuloksen. Sitä eivät syö hirvet, kauriit kyllä, mutta niiden tuhoja tällä seudulla (Kärkölä-Hollola) en juuri ole nähnyt. Muutamia pahoja myyrätuhoja on esiintynyt, mutta niistäkin kuusella on kohtuuhyvä kyky selviytyä. Tämä on johtanut siihen, että kuusen viljely on riistäytynyt käsistä. Ymmärrän kuusen viljelyn terveillä rehevillä maapohjilla ja ennestään aukeiden alueiden metsityksessä. Sitä taas en ymmärrä, että lahoja tai jopa umpilahoja kuusikoita uudistetaan edelleen kuuselle. Myöskään liian karuille pohjille ei pitäisi kuusikkoa perustaa. Sekapuuna karummallakin pohjalla saadaan sekametsämäisyyttä, mutta pääpuulajiksi siitä ei ole. Toisen polven kuusikolla kasvuedellytykset ovat ensimmäistä heikommat. Osittain kuusen suosiota selittää myös se, että 1960-80 luvuilla männyt istutus ”riistäytyi” käsistä. Tulokset eivät ole olleet osittain liian rehevillä kasvupaikoilla sen aikaisilla taimiaineksilla hääppöiset. Oikeilla maapohjilla saatiin aikaiseksi kuitenkin kohtuuhyviä ja jopa erinomaisia männiköitä. Niitä tosin ovat kaltanneet hirvet. Osan männiköistä on tuhonnut tai pahoin vikuuttanut hoitamattomuus eli lehtipuuston etukasvuisuus.
Mitä tästä pitäisi oppia?
Puulajin valintaan metsänuudistamisessa tulisi perehtyä huolellisesti. Uudistamisvaihtoehtoja (luontainen, kylvö, istutus) pitää punnita kiihkottomasti. Männyn siemenpuuasentoa kannattaa ryydittää kylvämällä. Kilolla männyn laatusiementä varmistaa onnistumista 5 ha:n verran, koska aina muokkauksen perään ei tule hyvää siemenvuotta, ja kylvöön kuluu aikaa pari päivää. Istutusmäntyjen oksaisuutta ei kannata pelätä, koska taimialkuperä on paljon parempaa kuin 1960-80 luvuilla. Muistettava on myös se, että ei puu ilman oksia kasva! Itselläni on monia esimerkkejä kehnohkon näköisestä täystiheästä männiköstä, josta kahdesti laatuharventamalla on saatu aikaiseksi hyvälaatuinen lopputulos.
Rehevämmillä pohjilla istutetaan rauduskoivu lahoon kuusikkoon. Koivun kiertoaika on parikymmentä vuotta kuusta lyhyempi ja se kannattaa ottaa huomioon kantohintoja vertailtaessa. Koivun tukkiosuus ei havupuille pärjää, mutta tilannetta parantaa järeämmistä tyvistä saatavat erikoistyvet. Samaan tuottoon kuusen kanssa ei pääse, mutta ”kiertoviljely” on ratkaisu laho-ongelmaan. Viljellyissä koivikoissa kuusen luontainen uudistuminen onnistuu kohtuullisen usein. Toiseen harvennukseen asti aluskuusikko pitää raivata (mikäli oli laho kuusikko) pois. Tämän jälkeen lahon leviämisriski pienenee tai poistuu. Mitä se rahassa mitattuna tarkoittaa jos seuraavaa puusukupolvea ei tarvitsekaan viljellä?
Miten tähän päästään?
Asenteita ja ennakkoluuloja pitää kyseenalaistaa. Positiivinen merkki lienee, että männyn taimet ovat loppuneet jo monena keväänä taimitarhoilta. Toivottavasti tämä ei johdu kovin alhaisesta tuotantomäärästä vaan männyn viljelyn lisääntymisestä.
Hirvikannan suositusrajaa (2,5-3,0 kpl/ 1000 maahehtaaria) tulisi alentaa. Tällä saataisiin suitsittua liiallista hirvituhopelkoa https://riista.fi/etela-hameen-hirvielaintavoitteet-asetettu/
”Hirvi on kuitenkin vain riski, laho tuhoaa kuusikon varmasti”! Metsätaloudella on Suomessa niin suuri kansantaloudellinen merkitys, että se ohittaa kaiken muun. Hirvituhotilastoja Etelä-Suomen metsissä on turha tuijottaa, sillä menneiden vuosien kuusen viljelyinnolla tuhot ovat luonnollisesti vähissä. Metsästettävää kyllä riittää peura- ja kaurishavainnoista sekä kaatomääristä päätellen.
Lopputulema
Mikäli tiukkaan lisäsuojeluun metsätalouden ulkoisten paineiden seurauksena mennään, niin talouskäytössä oleva metsäpinta-ala vähenee. Vähennykset tulevat kohdistumaan merkittäviltä osiltaan hyväkasvuisiin maapohjiin kitu- ja joutomaiden lisäksi. Metsänkasvatuksen intensiivisyyttä tulee lisätä luonnon monimuotoisuutta unohtamatta. Oikea pääpuulaji oikeassa paikassa mahdollistaa tämän!
Kirjottaja: Heikki Nikkinen