Uusi kuorimakone käsittelee arvokasta puuainesta hellävaraisesti
Järvelän sahalle on hankittu uusi kuorimakone, joka on kevään ja alkukesän aikana säädetty huippuunsa. Valon…
Laivausmerkki kertoo sahatavaran alkuperän
Koskisen vuokraamalla Kissakosken sahalla Hirvensalmella sahataan pienläpimittaista tukkia, josta tulee terveoksaista sahatavaraa erityisesti esimerkiksi puusepänteollisuuden…
Helsinki-Vantaalle tuodaan suomalaisen luonnon tuntua Koskisen perferoiduilla koivupaneeleilla
Helsinki-Vantaalla on ollut käynnissä lentokentän historian mittavin laajennus- ja kehittämishanke, jossa myös Koskisen on ollut…
Bioenergia on merkittävä osa Koskitukin liiketoimintaa
Koskitukki huolehtii Koskisen konsernin puunjalostuslaitosten raaka-ainehuollosta ostamalla aktiivisesti tukkipuuta Etelä- ja Itä-Suomessa. Puunhankinnan ohella Koskitukki…
Aliniityn tilalla on vapaus kasvaa
Muutaman kilometrin päässä Koskisen tehdasalueesta Kärkölässä sijaitsee Aliniityn tila, jonka mailla laiduntaa jos jonkinlaista erikoisempaa…
Hirvensalmen yksikkö näyttää suuntaa koko konsernin työturvallisuudelle
Hirvensalmella Ohutvaneriteollisuuden yksikössä on jo tehty usean vuoden ajan hyvää työtä turvallisuuden parantamiseksi. Nyt kovan…
Koskiselle turvaa tien toiselta puolelta
(Kuvassa: Koskisen turvallisuuspäällikkö Markku Lähteenmäki (vas.), Palopäällikkö Tauno Tonteri, Järvelän VPK:n varapäällikkö Jyrki Nevalainen ja…
Sahatavaran lähetys vaatii suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä
Koskisen Järvelässä sijaitsevan lautatarhan varastotiloissa ja pihalla seisoo lukuisia useamman metrin korkuisia, muovihupun alle pinottuja…
Saksan uusi aluepäällikkö luottaa puualan tulevaisuuteen: ”Asiakkaiden kiinnostus uusiutuvia materiaaleja kohtaan kannustaa alaa kehittymään”
Koskisen uutena Saksan aluepäällikkönä on toiminut lokakuusta 2018 lähtien saksalainen Lars Schwerdtfeger. Schwerdtfeger vastaa toimialueensa levy-…
Erikoiskoivutukki vaatii osaamista ja arvostusta
Koivu on haluttu ja arvokas raaka-aine, josta myyjä, ostaja ja loppukäyttäjä hyötyvät parhaiten, kun se…
Kestävät betonilaatat valmistuvat valumuotteihin tarkoitetun erikoislujan koivuvanerin avulla
KoskiForm Paving -valumuottilevyt ovat jatkuvassa käytössä tanskalaisen FC Betonin betonilaattatuotannossa. Uudella tuotantolinjalla on jopa 4 000 valumuotteihin…
Puolassa katsotaan KOREn kanssa tulevaisuuteen
Filip Mackowiak on työskennellyt Koskisella Puolan toimipisteessä kuluvan vuoden toukokuusta. Vastuullaan Filipillä on kevyiden kuljetusvälineiden tarpeisiin…